11. tammi, 2022

Sote vai sotku

Sari Essayah kirjoitti huolensa Savon Sanomiin menneellä viikolla.

Asia koski lääkehuoltoa joka olisi valumassa kehä III:n sisäpuolelle.

Samalla hän otti kantaa Servica oy asemasta mahdollisena maakunnan vanhusten ruokahuollon järjestäjänä.

Kirjoitus oli hyvä ja ajankohtainen.

Sauna on hyvä asia, jos siellä tehdään päätöksiä. Mitä kovempi löyly sitä parempi päätös. Riippuu siitä onko saunottajan etu kyseessä.

Kuopion kaupungin omistusosuus on 51,3% osakekannasta, muitakin osakkeenomistajia on pitkin ’’pahoinvointialuetta’’.

Itse kannatan hajautettua toimintaa huoltovarmuuden toimimiseksi. Aina ei tarjouskilpailu ole se ratkaisevin tekijä. Pitää myös muistaa työpaikat ja niiden kehitys. Kuopion kaupunki haluaa sijoitukselleen markkina-arvoa lisää. Osakeyhtiö pohja on oltava tuottavaa toimintaa josta kaupunki saa omansa.

Ja lisää löylyä..

Kun bisnes on kiinni lääkkeiden myynnistä niin olennaista olisi säilyttää apteekkien myynti normaalina eikä ajaa niiden toimintaa alas.

Niin tulee käymään jos päädytään hankkimaan lääkkeet vanhuksille etelän isoilta toimijoilta.

KariX kannattaa aina paikallista toimintaa ja paikallisen toiminnan kehittämistä.

Esimerkkinä maanrakennus, miksi ostaa palveluja kuntien ulkopuolelta?.

Vastaan tähän itse, järjestelmään on luotu kilpailuttamiseen perehtyneitä palveluita joiden tarkoitus on etsiä halvin vaihtoehto, joka on kykenevä hoitamaan tehtävän.

Välillä kuntamme omat yrittäjät jäävät kilpailutuksen ulkopuolelle.

Toinen hyvä esimerkki on, ulkomaisten tuotteiden myynti kuntamme alueen sisällä. En sano nimiä etten joudu vastuuseen (kyselen vaan). Usein pääoma ja tuotto karkaa ulkomaille, myös Helsinki vai ’’mikäsennimiolikaan’’ ottaa myös omansa Kuopion tarvikkeiden myynnistä. Onhan näillä tietysti työllistävä vaikutus ja verot maksetaan kotipaikkakunnalle.

Tuoton ja pääoman pakomatkaa ulkomaille pitäisi tarkastella paremmin. Tai ainakin laittaa nilkkapanta joka rajalla alkaa piippaamaan.

Alkaa tuntumaan hieman usvaiselta, missä ovat maakuntauudistuksen todelliset henkilöön kohdistuvat edut.

Vaarana on kuntien palveluiden väheneminen, maakuntaveron tuleminen, ja Keskustan vallan lisääminen maakunnissa.

Terveydenhuolto sisänsä kaipaa uudistuksia niin sairaanhoitajien palkkauksen ja paikkojen vakinaistamisen takia. Lääkäripalvelut sairaaloissa ontuu, olisiko syy pitkät kahvitunnit tai 

yksityispraktiikan toiminta. Jonotusajat ovat pitkiä, joten pistä reppuun eväitä ja termospulloon kahvia jos päivystykseen haluat.

Yhä enemmän alkaa myös tuntua siltä, että palveluita joudutaan siirtämään yksityiselle toimijalle, resurssit ei riitä ellei palkkausta ja toimivuutta pystytä hoitamaan kuntoon.

Olen joskus myös maininnut lääkäreiden palkoista, kokeilun arvoista voisi olla potilasmäärään perustuva palkkaus. Jos vähän potilaita niin pieni palkka….

Lisäksi ehdoton kielto pitää omaa praktiikkaa muun työn lisäksi, ihmisten terveys kuitenkin on se tärkein asia.

KariX