24. kesä, 2022

Juhannuksen viettoon

Juhannusta vietettiin alun perin vuoden valoisimpana päivänä eli kesäpäivänseisauksen aikaan, josta katolinen kirkko siirsi juhlan vieton kesäkuun 24. päivään eli vietettäväksi puolta vuotta ennen joulua. Nykyisin juhannusta juhlitaan Suomessa ja Ruotsissa kesäkuun 20. ja 26. päivien välisenä lauantaina. Suomessa näin on ollut vuodesta 1955 lähtien.

Juhannus, joka myös mittumaarina tunnetaan, tarkoittaa valon ja keskikesän juhlaa. Suomessa, Ruotsissa ja Baltian maissa juhannus on ollut alun perin muinaisuskontoon liittyvä juhla. Monet kristilliset kirkkokunnat viettävät juhannusta Johannes Kastajan syntymäpäivänä, mistä tulee nimi juhannus.

Suomalaiseen juhannukseen kuuluvat kiinteästi esimerkiksi juhannussauna koivuvastoineen, juhannuskokko ja juhannustanssit. Suomessa juhannus on myös virallinen liputuspäivä, jolloin liputetaan koko juhannusyön ajan. Monet juhannuksen perinteistä juontavat juurensa vanhaan eurooppalaiseen valon ja hedelmällisyyden juhlaan kesäpäivänseisauksen aikana. Juhannukseen on vanhastaan liittynyt erilaisia uskomuksia ja taikoja, joilla on pyritty varmistamaan tuleva sato ja naimaonni.

Minulle Juhannus merkitsee myös yhdessäoloa perheen ja lastenlasten kanssa. Rauhallisuutta, grillausta, keskustelua ja saunomista.

Mahdollisesti heitän talviturkin ja pulahdan Suomalaiseen raikkaaseen järveen. 

Lipun nosto Juhannuksena on myös kunnian osoitus Suomen kansalle, Suomi on demokraattinen maa. Tasa-arvoisuus ja päätöksien teko yhteisesti on kunnioitettavaa.

Blogi päivitykset Juhannuksen aikana tulevat olemaan vähäisiä. Nautitaan Suomen kauniista kesästä.

Toivotan kaikille hyvää ja rauhallista Juhannusta.

Kari Pohjola

Kristillisdemokraatti