1. loka, 2022

HIstorian kautta nykypäivään, onko mikään muuttunut?

SDP ja Vasemmiston bisnekset, tuet ja osuuskunta ajattelu.

Koronan takia moni ravintolayrittäjä laittoi lapun luukulle.

Restel osti yrityksiä. 

Restelin ja Tradekan hallituksissa istuu Vasemmistoliiton sekä SDP puolueen johtohahmoja.

Vuonna 2019 Restel Ravintolat Oy oli 73,6 miljoonan euron liikevaihdollaan Suomen viidenneksi suurin ravitsemisalan yritys.

Liikevaihto on pienentynyt 2020 joulukuun jälkeen, viimeisen tiedon mukaan Restel olisi 10 000 miljoonaa miinuksella. Henkilömäärä yrityksessä on selkeästi laskenut.

Tradeka yhtiö jakoi Restelille 100 000 euroa. Kaveria ei siis jätetä.

Tradekan lahjoitukset kohdistuvat selkeästi perinteisiin työväen kohteisiin, koira ei karvoistaan pääse. 

Nopea vilkaisu listaan niin asia rupesi avautumaan. Kaikki avustusta saaneet yhdistykset yms. Ovat poliittiselle vaikutukselle alttiita. 

Esim. EKL eläkkeensaajien keskusliitto 60 000 euroa. Liitto ja jäsenet ovat äänestystilanteessa hyvinkin manipuloitu. SDP:n ja Vasemmistoliiton kannatukseen on selkeästi panostettu suuri määrä rahaa. Toiminta on selkeästi harkittua, äänestäjän tulisi huomata vedätys miten törkeäksi politiikka on mennyt. 

Vuoden 2017 kuntavaaleissa Tradeka jakoi 52 500 euroa tukea 105 vasemmistoliiton ja SDP:n kuntavaaliehdokkaalle. Vaalirahan ehtona oli toimiminen osuuskunnan hallintoelimissä tai osuuskunnan yhtiön pääluottamusmiehenä tai työsuojeluvaltuutettuna.

Demari taustaisia tuen saajia olivat esimerkiksi Heinäluoma, Gustafsson, Guzenina, Ilkka Kantola, Anneli Kiljunen, Ojala-Niemelä ja Tytti Tuppurainen.

Tavallinen pienpuolueen edustaja voi vain kateellisena katsoa sivusta miten isot jyllää rahalla.

Tradekalla on paljon pelissä 2021, liikevaihto oli 566.6 miljoonaa euroa, voitto oli 20.2 miljoonaa, omavaraisuusasteen ollessa 72,9 %.

Laajalle levinnyt tukiverkosto tuo ääniä. Missä ovat urheiluseurat, junioritoiminta, harrastukset. Näiden kohdalla voisi sanoa poliittisen maaperän oleva huono mihin ei kannata rahoja tuhlata.

Yritystoiminnan tuotto on kärsinyt viime vuosien aikana, silti rahaa paljon sijoituksissa.

Hallituksien palkkioita ovat saaneet monet Vasemmiston ja SDP edustajat nauttia. Johtajien palkkiot ovat selkeästi ylisuuret. 2018 toimitusjohtaja kuittasi 477 000 euron vuosiansion.

Näyttää oligarkki meiningiltä.

Kommunisti nuorten kirjoitus antaa osviittaa osuustoiminnan kehittamisestä, äänestäjien ja jäsenien koukuttamisesta.

Silloin kun on kyse kommunismista voidaan Venäjä vetää mukaan kuvioihin. Mitkä ovat Venäjä siteet. Siwa toimi aikoinaan Venäjällä, Burger King, Hartwall areena, yhdisti Tradekan Venäjään. SDP ja Vasemmiston kannat poliittisissa päätöksissä tai niiden jarruttamisessa saavat näin lisää ulottuvuutta, pitäähän aatteen synnyinmaan toiveita noudattaa.

Myös Suvi-Anne Siimeksen lausunto Ku lehdessä oli mielenkiintoinen, ’’porvarillista hegemoniaa yritetään ajaa alas’’. Eikö ajattelu jossa erotetaan ihmiset kastiajatteluun työväki ja eliitti ole tänä päivänä hieman harhaan johtavaa retoriikkaa. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa jossa demokratia ja yhdessä päättäminen ei tue enää tätä ajatuspohjaa. Vielä 70 luvun lopulla nämä Metallin edustajat kouluttivat Murikassa laulamaan ’’työn orjat sorr…’’ luottamusmiehiä aatteen paloon.

Tämä lausunto näin vaalien alla antaa kuvan kommunistisien järjestöjen aktivoitumisesta. Kirjoitus sisänsä oli 20 vuotta vanha joka oli 30.9.2022 päivitetty ja julkaistu uudelleen, hienoa ’’journalismia’’.

Rahavirtoihin on vaikea päästä sisälle, mutta lopuksi on todettava kommunistisen aatteen voivat jotenkin ainakin rahallisesti. Vaalituet toimii ainakin SDP:ella. Moraalikäsitykseni mukaan yritys elämän valjastaminen politiikkaan tuo jääviyden päätöksiä tehdessä. Kommunismin aate aiheuttaa ristiriitaa päätöksen teossa jo aatteen takia. Aate ei ole kuulunut Suomen politiikkaan enää kymmeniin vuosiin. Mihin edes tarvitaan kommunismia, ei mihinkään. Kaikki aatteet jotka tulevat Venäjän suunnasta ovat harhaa ja johtaa pois demokratiasta. Yksinkertaista, 70 luvulta asti on väännetty kättä Venäjän kanssa poliittisista asioista. Nyt sen on loputtava.

Paljon tullaan taas lupaamaan, vappusatanen saa uuden nimen, ja uusia teemoja keksitään. Lopulta äänestäjän käteen jää vain muisto lupauksista jotka nekin vaipuvat unholaan.

Sinisilmäistä kansalaista koijjataan jälleen ankarasti.

Instagrammin naamakuva Marinista on hyvä asia, muistuttaa ainakin ketä ei kannata äänestää.

Kysyn vaan….. milloin Suomi on oikeasti itsenäinen ja pystyy nopeisiin päätöksiin?.

KariX